Tässä lisätietoja rautakautisesta maailmankuvasta ja shamanismista
Maailmankuva
Varhaisimmat suomalaista muinaisuskoa kuvaavat historialliset lähteet ovat vasta 1500-luvulta. Tiedot suomalaisten muinaisuskosta ja maailmankuvasta perustuvatkin pääosin laajaan vertailevaan tutkimukseen, jossa yhdistyvät suomensukuisten kansojen etupäässä kieli- ja kansatieteellinen historia sekä Suomesta, Venäjän puoleisesta Karjalasta ja Ruotsin metsä-Suomesta tallennettu kansanrunous. On perusteltuja syitä olettaa, että kansanperinteessä säilyneet ei-kristilliset tavat ja uskomukset olisivat kaikuja esihistoriallisesta Suomesta. Rautakauden Suomessa on kuitenkin ollut samaan aikaan vallalla hyvin erilaisia, vastakkaisiakin uskomuksia, eikä suomensukuisilla kansoilla ole koskaan ollut yhtä yhtenäistä maailmanselitystä. Esihistoriallinen ihminen ei myöskään erotellut maailmaa luonnollisiin ja yliluonnollisiin asioihin tai erottanut uskontoa muusta elämästä erilliseksi alueeksi. Hänelle loitsut, henkiolennot ja sielunvaellus olivat yhtä totta kuin meille tieteelliset totuudet tänä päivänä. Se oli esihistoriallisen ajan tapa rakentaa todellisuus ymmärrettäväksi.
​
Samanismi
Suomessa samanismista eli henkimatkustukseen ja apuhenkiin perustuvasta uskomusjärjestelmästä on vain vähän historiallisia todisteita. Suomalaisia loitsuja on tallennettu historiallisella ajalla, 1500-1700-luvuilla fragmentaarisesti ja 1800-luvulta eteenpäin systemaattisemmin. Tuolloin Suomen itäinen ja läntinen loitsukulttuuri poikkesivat toisistaan jo merkittävästi. Rautakaudella loitsut ovat muistuttaneet enemmän idästä tallennettua loitsuperinnettä. Idässä loitsut olivat pidempiä, monimutkaisempia sekä selkeämmin kytköksissä vanhempaan samaaniperinteeseen. Läntinen loitsukulttuuri sisälsi paljon aineksia katolisesta kristinuskosta. Katolisen kirkon piirissä suoritetut demonien karkoitusrituaalit kuuluivat myös länsi-suomalaiseen loitsutraditioon. Läntiseen loitsuperinteeseen sekoittui vuorovaikutuksen vuoksi enemmän skandinaavista laina-ainesta.
​
Loitsuja oli neljää eri päätyyppiä:
1. hyvää tuottavat loitsut
2. Pahaa tuottavat loitsut ja taiat
3. Ennaltaehkäisevät taiat
4. Vahingollisten vaikutusten karkotukset
​
Hyvää tarkoittavien taikojen oli tarkoitus vaikuttaa mm. naima-, metsästys- ja pyyntionneen. Pahaa tuottavia loitsuja toteutettiin pääasiassa samoihin asioihin vastakkaisella aikeella. Tämä ilmiö perustui pääosin naapurikateuteen ja ajatukseen onnen rajallisesta määrästä maailmassa. Toisen onni oli toiselta pois. Pahalta suojaamisen tarkoitus oli suojella erityisesti laitumelle laskettuja karjaeläimiä metsän pedoilta, kuten karhulta ja sudelta. Myös rakennusten perustuksiin asetettiin mitä moninaisempia taikakaluja suojelemaan talon onnea erilaisilta riesoilta. Karkotustaioista tärkeimpiä lienevät olleet sairauksien parantamiseen tarkoitetut taiat.
Tauteja oli tietäjäperinteen mukaan kahdenlaisia:
1. Jumalantaudit
2. Panentataudit
Jumalantaudeille ei voinut tehdä mitään. Ne olivat jumalien ihmiselle aiheuttamia, eikä niihin ollut kuolevaisten joukossa parannuskeinoa. Panentataudit olivat laitettu ihmiseen tämänpuoleisesta maailmasta ja olivat täten vietävissä myös ihmisestä pois. Taudin aiheuttajana saattoi olla toinen ihminen, luonnonvoima tai kuoleman kohtaaminen. Esi-isien haudoilta saattoi saada tartuntoja ja kuolleen saattoi kohdata ilmestyksenä. Panentatautien parantamisessa merkityksellistä oli juuri taudin alkuperä, synty tai lähtöpaikka. Sairaus pyrittiin palauttamaan sinne mistä se oli tullut. Myös rituaalisella saunomisella oli iso rooli sairauksien parantamisessa. Parannussauna lämmitettiin mieluiten salamien kaatamilla puilla, ja parantava vihta tehtiin useimmiten lepästä. Uskomuksen mukaan parantavan vihtomisen tuli edetä päästä varpaisiin. Taudin siirryttyä vihtaan se silputtiin ja haudattiin. Ehjän vihdan saattoi viedä vain paikkaan, josta tauti oli peräisin.
​
Uskomukset
Rautakauden suomalaisten maailmaa kansoittivat erilaiset henget ja haltijat. Suomalaisten jumalat eivät olleet etäisiä olentoja, vaan kalevalamittaisissa tarinoissa seikkailevia sankareita. Jumalan käsite oli melko löyhä, ja väkevää ihmistä kuten suurta tietäjää voitiin sanoa jumalaksi. Osa suomalaisten tuntemista haltijoista oli kuitenkin mahtavampia kuin toiset.
​