Kalastus
Kalastus on ollut jo kivikaudelta lähtien merkittävä toimeentulomuoto Suomen alueella. Arkeologisilla kaivauksilla kalojen luita löytyy paljon vähemmän kuin kalaa on todellisuudessa pyydetty. Fragmentaarisia kalanluuaineistoja tunnetaan kuitenkin jo siltä ajalta kun ensimmäiset asukkaat saapuivat Suomen alueelle. Myös pyyntivälinelöytöjä tunnetaan kivikaudelta alkaen, tunnetuimpana yli 10 000 vuoden ikäinen Antrean verkko.
Rautakaudella kalastus muodosti monilla seuduin tärkeän sivuelinkeinon maanviljelyn ja metsästyksen ohella. Kalastus jakautuu menetelmällisesti moneen eri tapaan ja on vaatinut yhteisöiltä erityisosaamista. Tyypillinen vanha kalastustyyli on iskukalastus. Iskukalastusta on tehty muun muassa jousipyssyllä, atraimella ja ongella. Toinen jo kivikaudella tunnettu kalastusmenetelmä oli saartokalastus, jota tehtiin haavilla tai nuotalla. Myös kolmas kalastuksen päämuoto sulkukalastus on tunnettu Suomessa jo kivikaudella. Sulkukalastuksessa kaloja pyydettiin moninaisin pato- ja katiskalaittein.
​
Erityisesti kalastuksen merkitys näkyi suurissa jokilaaksoissa, joiden koskista nostettiin runsain määrin kalaa. Rautakauden jälkeen keskiajalla Ruotsin kruunu pyrki ottamaan näitä apajia haltuunsa niiden suuren tuottavuuden takia. Pyyntivälineinä käytettiin erityisesti atrainta, nuottaa, verkkoa ja katiskaa.
​
Erityisesti kalastuksen merkitys näkyi suurissa jokilaaksoissa, joiden koskista nostettiin runsain määrin kalaa. Rautakauden jälkeen keskiajalla Ruotsin kruunu pyrki ottamaan näitä apajia haltuunsa niiden suuren tuottavuuden takia. Pyyntivälineinä käytettiin erityisesti atrainta, nuottaa, verkkoa ja katiskaa.
​